Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään, 26.5. ja jatkuu 9.6. saakka, jos olen oikein katsonut. Varsinainen vaalipäivä on sitten sunnuntaina 13.6. Äänestämään kannattaa mennä, sillä kyse on asioista joihin voi äänestämällä vaikuttaa. Kaikenlaista vaalitunnusta näyttää olevan ilmassa. Jotkut kampanjoivat hallituksen vaihtamisen puolesta. Kuntavaaleissa ei kuitenkaan maan hallitusta valita, saati vaihdeta. Eikä muuten eduskuntavaaleissakaan vaihdeta valtuustoja. Tämä voi … Jatka lukemista Äänestämään!
Tekijä: JusSi
Dosentin työkalut (2) – oikean toimisto-ohjelman valinta
Nettiselain on ehkä tärkein työkalu nettiriippuvaiselle kansalaiselle. Siksi selain kannattaa valita huolella, ja valita tietty sellainen, joka ei vakoile ja kunnioittaa käyttäjän yksityisyyttä. Esimerkiksi Firefox. Kaikki aika elämästä ei kuitenkaan mene netissä roikkumiseen. Joskus pitää lukea ja kirjoittaakin. Ja laskea, ja tehdä tietokantoja ja ties mitä. Onneksi lähes kaikkeen, mitä ihminen tietokoneellaan tarvitsee, on nykyisin … Jatka lukemista Dosentin työkalut (2) – oikean toimisto-ohjelman valinta
Dosentin työkalut (1)
Kirjoitin tuolla aikaisemmin, että yksi syy blogini henkiin herättämiseen on tarve saada ohjat omiin käsiin täällä Internetin ihmeellisessä maailmassa. Sosiaalinen media on toki sosiaalista siinä mielessä, että se monimuotoisuudessaan tarjoaa lähes loputtomia mahdollisuuksia mielipiteiden ilmaisemiseen, kuvien jakamiseen, videoiden esittämiseen jne. Mutta samalla netti näyttää keskittyvän muutamien harvojen suuryhtiöiden käsiin, ja ne puolestaan käyttävät netissä keräämäänsä … Jatka lukemista Dosentin työkalut (1)
