LibreOffice on muuttanut ohjelmaversioiden esitystapaa. Aikaisempi esitystapa muodostui kolmesta numerosta. Ensimmäinen ilmaisi mistä ohjelman versiosta oli kyse (LibreOffice 1, 2 jne.). Viimeisin versioluku ennen uutta merkintätapaa oli 7. Seuraavat kaksi numeroa ilmaisivat ohjelman päivitystasoja. 7.0 oli ensimmäinen julkaisu, 7.1 oli päivitysversio, jossa saattoi olla virheiden ja toiminnallisuuksien korjauksia, mutta ei uusia ominaisuuksia. 7.1.1 eli kolmas … Jatka lukemista LibreOffice 24.2
Artikkelit
Nettiselailu omaan haltuun
Netissä meitä seuraa koko ja kaiken aikaa kaikenlaisia nuuskijoita ja tiedonkerääjiä, jotka eivät muka ole siellä ja joista meillä ei ole aavistustakaan. Jos nämä ahdistavat / epäilyttävät / ajatteluttavat, niin DuckDuckGo on hyvä valinta. Vähemmän nuuskijoita, vähemmän mainoksia. Turvallista surfailua!
Open Street Map suositus
Google Maps on käytännössä se työkalu, jota käytetään kun halutaan paikka- ja karttatietoja puhelimella. Onhan se kieltämättä näppärä ja koukuttava. Jotenkin huikeaa, että karttaan lisäämilläni kuvilla voi olla kymmeniä tuhansia katsojia. Ja muiden lisäämät kuvat ynnä katunäkymä tekevät suunnistautumisen uusissa paikoissa vaivattomaksi. Mutta mutta. Tässä on paradoksi. Mitä enemmän panostan karttaan, sitä enemmän annan tietoja … Jatka lukemista Open Street Map suositus
