LibreOffice 24.8 – kätevä uusi hakuikkuna

LibreOffice toimisto-ohjelmisto päivittyy kaksi kertaa vuodessa, huhtikuussa ja elokuussa. Säännöllinen päivitystahti tarkoittaa mm. sitä, että käyttöliittymän muutokset ovat pieniä, eivätkä vaadi joka kerta uuden opiskelua. Perusnäkymä pysyy samana, mutta pieniä kohennuksia tulee joka kerta.

Uusin päivitys saatiin siis elokuussa, ja kaikki vaikutti olevan ennallaan. Mutta sitten huomasin, että Writerin sivupalkkiin oli ilmestynyt uusi kuvake: kiikari.

Kiikaria näppäämällä avautuu hakuikkuna, jonka yläreunaan voi kirjoittaa hakusanan, ja enter näppäily kertoo heti tuloksen. Hakutoiminto kertoo, kuinka monta kertaa hakusana esiintyi tiedostossa, ja ikkunassa pääsee näppärästi selailemaan hakutuloksia. Parasta on se, että tuloksia voi katsella kontekstissaan, eli pääsee aina siihen kohtaan asiakirjaa, jossa hakusana esiintyy.

Tuossa esimerkissä haen Handlungsfähigkeit sanan esiintymiä turhan pitkästä referaattitiedostosta. Hakasana esiintyy tiedostossa 15 kertaa, ja selailuikkunan avulla voin tosiaan katsoa kutakin kohtaa, jossa se esiintyy.

Näppärä ominaisuus, jolle on varmasti monenlaista käyttöä. Käsikirjoitukseen, haastattelulitteraatioon tai muuten vain pitkään tekstiin voi esimerkiksi sijoittaa aihetunnisteita (=hashtag, #aihetunniste) ja selailla sitten tiedostoa näiden tunnisteiden avulla.

Siitä vaan kokeilemaan.

Jätä kommentti