Tieteellisen tutkimuksen tulisi määritelmänsä mukaan olla julkista ja siten kaikkien koeteltavissa. Ajan mittaan tieteelliset julkaisut siirtyivät kuitenkin kaupallisille kustantajille, ja tätä kautta maksumuurien taakse. Tieteen julkisuus kaventui olennaisesti.
Vastareaktiona kaupalliselle julkisuuden rajoittamiselle on kehittynyt avoimen julkaisemisen ja avoimen tieteen toimintatapoja.
Suomalaisen yleisön kannalta on hienoa, että suomalaiset tiedelehdet ovat siirtymässä avoimeen julkaisemiseen. Jo yli 100 tiedejulkaisua on siirtynyt journal.fi alustalle, missä ne ovat vapaasti luettavissa.
Kun erilaiset harhainformaation muodot lisääntyvät on upeaa, että luotettavaa tietoa on saatavilla entistä helpommin ja nopeammin. Suosittelen tiedesivustoa, kannattaa käydä tutustumassa erilaisiin siellä oleviin lehtiin.
Oli hienoa päästä taas kirjamessuille ja oheistapahtumiin. Suomessa on valtavan paljon hyvätasoista kustannustoimintaa, ja paljon pieniä kustantajia jotka tekevät kulttuurityötä pienillä resursseilla. Valitettavasti kaikesta kiinnostavasta tarjonnasta pystyi ostamaan vain pienen siivun.
Pohdittavaksi jäi erityisesti Jukka-Pekka Raesteen ennuste: Pääoman ja tekoälyn liitto tulee ratkaisemaan tulevaisuutemme. Tähän pitää palata tarkemmin…
Sosiaalisen median sovelluksista on tullut osa arkipäiväämme. Mukavia viestinnän välineitähän ne ovat, mutta mitä sitten, jos tulen blokatuksi ulos? Yksityisen firman päätöstä ei pääse tarkistamaan. Oma tilini tilini suljettiin äsken yllättäen. Mitä teen Facebookin jälkeen?
Kuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään, 26.5. ja jatkuu 9.6. saakka, jos olen oikein katsonut. Varsinainen vaalipäivä on sitten sunnuntaina 13.6. Äänestämään kannattaa mennä, sillä kyse on asioista joihin voi äänestämällä vaikuttaa.
Kaikenlaista vaalitunnusta näyttää olevan ilmassa. Jotkut kampanjoivat hallituksen vaihtamisen puolesta. Kuntavaaleissa ei kuitenkaan maan hallitusta valita, saati vaihdeta. Eikä muuten eduskuntavaaleissakaan vaihdeta valtuustoja. Tämä voi tulla yllätyksenä, mutta kuntavaaleissa valitaan kunnanvaltuusto. Ihan oikeasti. Ei vaihdeta hallitusta, eikä valita edes kunnalle pormestaria. Sen sijaan valitaan valtuusto, joka valitsee pormestarin, jos kunnassa sellainen sattuu olemaan.
Kuntavaalien ajatteleminen pormestarivaaleina on omasta mielestäni epäonnistunut lähtökohta. Pormestarivaali siirtää mielenkiinnon pois niistä kysymyksistä, joista kuntavaaleissa on kyse – oman kunnan asioiden hoitamisesta. Sen sijaan tulee henkilöön keskittyvää kampanjointia, ja suurten puolueiden aseman vahvistamista. Ei ollenkaan hyvä. Kuntavaalit ovat kuntavaalit.
Mistä sitten on kyse, jos ei pormestarista?
Otetaan esimerkiksi tähän vaikka kunnan peruspalvelut. Nehän ovat asioita, jotka kunta järjestää, niin kuin termeistäkin ilmenee. Ja kunnalliset peruspalvelut toimivat parhaiten, kun kunta itse järjestää ne. Nyt on kuitenkin ilmassa henkeä, että pitäisi yhtiöittää, ulkoistaa ja jos ei voi suoraan yksityistää, niin siirtää kuitenkin yksityisten firmojen hoidettaviksi. Tätähän oikeisto ajaa Helsingissä. Mutta ei näin.
Ajankohtaisia kysymyksiä ovat mm. joukkoliikenteen ja kaupungin rakennustoimen kohtalot. Staran ulkoistaminen merkitsisi Helsingin ympäristöasioiden hoitamisen tason laskemista. Nyt meillä on osaava ja ammattitaitoinen väki töissä, mutta riski tason romahtamiseen on todellinen jos ulkoistamisen tielle lähdetään. Ja vastaavasti HKLn yhtiöittäminen johtaisi työntekijöiden aseman heikentymiseen, eikä mitään takeita liikenneyhteyksien parantumisesta silti saataisi.
Nämä ovat siitä asioita, joista kuntavaaleissa äänestetään, ei Suomen hallituksesta. Siispä kipi kipi äänestämään, jos haluat että joukkoliikenne skulaa jatkossakin, ja mestat pidetään siisteinä jengille hengailla ja liikkua.
Nettiselain on ehkä tärkein työkalu nettiriippuvaiselle kansalaiselle. Siksi selain kannattaa valita huolella, ja valita tietty sellainen, joka ei vakoile ja kunnioittaa käyttäjän yksityisyyttä. Esimerkiksi Firefox.
Kaikki aika elämästä ei kuitenkaan mene netissä roikkumiseen. Joskus pitää lukea ja kirjoittaakin. Ja laskea, ja tehdä tietokantoja ja ties mitä.
Onneksi lähes kaikkeen, mitä ihminen tietokoneellaan tarvitsee, on nykyisin tarjolla avoimen lähdekoodin ohjelmia, jotka useimmiten ovat ilmaisia, ja mikä parasta, eivät vaati lisenssien ostamista ja rekisteröitymistä tuottajafirman palvelimille. Loputtomat salasanavaatimukset ja jatkuvat lisenssimaksut riepovat. Mutta ne voi tosiaan näppärästi sivuuttaa oikeilla ohjelmistovalinnoilla.
Microsoftin Office on hieno ohjelmistopaketti, josta löytyy ominaisuuksia vaikka mihin tarpeeseen. Tavallinen tallaaja käyttää kuitenkin noista ominaisuuksista vain viitisen prosenttia, jos olen tulkinnut käyttäjätutkimuksia oikein. Miksi siis maksaa asioista, joita ei käytä lainkaan?
Itse olen korvannut Microsoftin toimistopaketin LibreOffice (LibO) ohjelmistolla, jolla olen pärjännyt oikein mainosti varmaan jo reilut kymmenen vuotta. Tosin ohjelma oli alkuvaiheessa OpenOffice, ennen kuin vaihtui sen nykyiseen versioon LibO:oon.
Minulla on useita syitä miksi olen LibO:n käyttäjä, ja sellaisena pysyn. Ohjelmalla on ylivertaisia ominaisuuksia, vaikka se joiltakin osin on teknisesti Microsoftin softaa jäljessä.
Pätkätyöläisenä yliopistolla kyllästyin siihen, että olin aina riippuvainen siitä ohjelmaversiosta, joka työnantajalla sattui olemaan. Officen uusinta versiota ei myöskään saanut automaattisesti kotikoneelleen. Ja Office ei toimi kaikissa käyttöjärjestelmissä.
LibO puolestaan on ilmainen, sitä saa laillisesti kopioida ja jaella eteenpäin, kenelle vaan, ja se toimii kaikilla tietokonealustoilla – Windowsissa, Mac -koneilla ja Linuxeissa. LibO tekee minusta riippumattoman työnantajista ja lisenssimaksuista. LibO ei myöskään vakoile minua keräämällä jatkuvasti käyttäjätietojani Ison Veljen tietokantoihin.
Teknisessä mielessä LibO:lla on myös joitakin mainioita ominaisuuksia, joita muut toimisto-ohjelmistot eivät pysty tarjoamaan. Ohjelman käyttöliittymän kielen voi vaihtaa lennosta, yhdellä hiiren napautuksella, ilman uusia asennuksia tai uusia lisenssimaksuja.
Esimerkiksi kouluissa tämä mahdollistaisi sen, että luokan koneiden käyttöliittymä on aina sillä kielellä mitä opiskellaan. Itse kirjoitan mieluiten suomenkielisillä asetuksilla, mutta joskus tullaan tilanteeseen, jossa ohjelman oppaat – jonkun ominaisuuden suhteen – ovat saatavilla vain englanniksi. Ja tässä tilanteessa vaihdan käyttöliittymän englanniksi, jolloin voin seurata tasan tarkkaan oppaassa annettuja ohjeita. Ja sitten takaisin suomenkieliseen käyttöliittymään. Käsittääkseni tätä ominaisuutta ei tarjoa mikään muu toimisto-ohjelma.
Toinen ylivertainen piirre on käyttöliittymän muokattavuus. Itse käytän hyvin perinteistä valikkoihin perustuvaa käyttöliittymää (kuva alla), mutta jos on mieltynyt Microsoftin ribbon tyyliseen käyttöliittymään, niin sen voi ottaa käyttöön, taas ilman uusia asennuksia, asetuksista valiten. Valikkojen määrää ja asettelua voi vaihtaa mieltymyksensä mukaan. Tämäkin on ominaisuus, jota muut ohjelmistot eivät tarjoa.
Toki LibO:lla on puutteensakin. Omien havaintojeni mukaan keskeisin ero Microsoftin toimistopakettiin liittyy diaesityksiin. Ihan niin hienoja efektejä, kuin Powerpointissa on mahdollista, ei saa vaivatta tehtyä. Mutta tämä ei ole ollut mikään kynnyskysymys. Kyllä ne esitykset, joita olen tehnyt, ovat ihan hyvin ajaneet asiansa. Luennolla kun ei kaikkien olennaisinta ole se, miten diat vaihtuvat, vaan se mitä kunkin dian aikana puhutaan.
Tekstinkäsittely, taulukkolaskenta ja diaesitykset onnistuvat LibO:lla siis aivan mainiosti. Akateemiselle kirjoittajalle tämä ei kuitenkaan riitä.
Tarvitaan lisäksi oikoluku -ominaisuus turhien kirjoitusvirheiden ja sanojen toiston karsimiseen. Tämä ominaisuus on LibO:ssa tietenkin tarjolla – niin moneen kieleen, että hyvin on tarpeisiini riittänyt. Mainio yksityiskohta tässä on se, että LibO osaa – toisin kuin Powerpoint – tavuttaa sanat myös diaesityksissä. Suomen kielessä kun tuo pitkäsanaisuus vaikka yhteiskunnallistumisprosessien kuvauksessa tekee tavutuksen todella tarpeelliseksi.
Eikä tässä vielä kaikki. Kun kirjoittaa akateemisia tekstejä, joutuu olemaan tarkkana lähdeviittausten kanssa. Kun artikkelien lähdeluettelot tekee käsityönä, niihin jää vääjäämättä virheitä, sen verran omalle tekstilleen sokeutuu. Lähdeluetteloissa on myös se rasittava piirre, että jokainen lehti ja kustantaja vaatii niiden esittämistä hieman eri tavoin, ja tämä pilkun fiilaaminen käsityönä on todella rasittavaa – ellei suorastaan raivostuttavaa.
Tähänkin tarpeeseen on tarjolla ilmainen, alustariippumaton avoimen lähdekoodin ohjelma Zotero. Zoteron avulla luo helposti tekstien lähdeluettelot, kunkin julkaisijan vaatimusten mukaisesti. Sen lisäksi Zotero toimii erinomaisena muistiinpanovälineenä.
Näillä työkaluilla sitten pääseekin jo aika pitkälle. Kirjoittamiseen ja esitelmien tekoon nämä riittävät aivan mainiosti. Ja Zoteron kanssa pääsee jo vähän tutkimuksenkin makuun.
Ohjelmat ovat käyttöjärjestelmäriippumattomia (tätä sanaa Powerpoint ei diaesityksessä osaisi tavuttaa!) ja ilmaisia, joka takaa sen että ne ovat aina käytettävissä, oli työ- tai rahatilanne mikä tahansa.
Suositukseni paljon kirjoittavalle on siis LibO + Zotero yhdistelmä.
Dosentti tarvitsee toki muitakin työkaluja. Niihin palaan joskus tulevaisuudessa. Sitä ennen asiaa muistakin aiheista.