”Kaiken maailman dosentit”

Kiitokset Juha Sipilälle blogin nimestä. ”Kaiken maailman dosentit” oli Sipilän viesti — joulukuussa 2015 — siitä, että tutkittua tietoa ei tarvitse ottaa vakavasti, politiikkaa kun voi tehdä näppituntumallakin. Vatulointia sitten riittikin.

Sipilä on mennyt, mutta dosentit pysyvät.

Dosentti on muuten erikoinen jäänne yliopistorakenteessamme. Dosentuuri oli aikoinaan opetusvirka, josta ei kuitenkaan maksettu palkkaa, vaan dosentti sai mahdollisuuden pitää dosenttiluentoja ja toimia väitöskirjojen ohjaajana ja tarkastajana. Näistä sai sitten erikseen korvauksen. Yliopistolain muuttuessa vanha dosenttinimike lakkautettiin.

Nykyisin dosentti on arvonimi, jonka yliopisto voi hakijalle myöntää jokseenkin samoin perustein kuin aikaisemminkin. Nyrkkisääntö on se, että dosentti on jatkanut tutkimustyötään väitöksen jälkeen ja julkaissut vastaavan määrän uutta tutkimusta, joka osoittaa hänen pätevyytensä dosentiksi. Tästä ei edelleenkään makseta palkkaa. Mutta dosentti saa mahdollisuuden toimia väitöskirjojen ohjaajana ja tarkastajana, joista tehtävistä (ja opetuksestaan) saa sitten korvauksen tehtyjen tuntien mukaan. Jonkinlainen akateeminen free lancer siis.

Dosentti vastaa omista näkemyksistään, ne eivät edusta sitä opinahjoa, josta nimitys on saatu. Niinpä minäkin leukailen tässä blogissa ihan omiani, ja siitä ei ole syyttäminen niitä yliopistoja, jotka dosentin arvon ovat minulle suoneet.

Tämän blogin historia ulottuu vuoden 2006 kevääseen. Aloitin silloin avoimen lähdekoodin ohjelmiin (Linux, Firefox, LibreOffice, Android jne.) keskittyvän blogin, jota kirjoittelinkin aika monta vuotta. Siitä muistona tuossa alempana, postaus jonka kirjoitin melko tarkkaan kymmenen vuotta sitten. Siitä näkee, että aikamoinen nörtti olin tuohon aikaan.

Maailma muuttuu kuitenkin nopeaan tahtiin, digimaailma varsinkin. Blogien tilalle ovat tulleet sosiaalisen median moninaiset vimpaimet eli äpit, joilla ihmiset ilmaisevat enemmän tai vähemmän osuvasti mielipiteitään maailman menosta. Niinpä minunkin blogini jäi lepäämään, kun naamakirjassa oli niin paljon helpompaa ilmaista itseään.

Somessa on helppoa kertoa nopeasti se, mitä sattuu mieleen tulemaan. Vaikka huumorilla ja läpällä. Mutta tämä helppous on samalla jonkinlainen sosiaalinen loukku. Teemme itsestämme somejättien osa-aikatyöläisiä, ja annamme samalla näiden jättien ohjailla mielenkiintoamme ja keskustelujamme. Siinä yksi syy miksi herätän blogini henkiin taas vuosien tauon jälkeen. On hyvä pitää (edes jotkut) asiat omissa näpeissä.

Ei tässä kuitenkaan ole kyse vain epäluulosta Googlea, Facebookia ja kumppaneita kohtaan. Saattaa olla, että sanottavaakin löytyy. Kaiken maailman dosentti epäilee, ihmettelee ja kommentoi. Enää ei pelkästään hakkerimaailman asioita, vaan muitakin. Niitä, joita dosenttien ei Sipilän mukaan pitäisi lainkaan kommentoida.